Taxact Oy

TAXACT OY

Verotarkastus

Varmista oikeutesi ja minimoi kustannukset

Yritykset lähes poikkeuksetta haluavat täyttää verotukseen liittyvät velvoitteensa ja toimivat parhaan osaamisensa mukaan. Oma-aloitteisten verojen osalta halu toimia oikein ei valitettavasti enää riitä ja arvonlisäverotarkastuksissa esiin nousevat tulkinnat ja näistä määrättävät sanktiot voivat tulla verovelvolliselle paitsi odottamattoman kalliiksi, myös täytenä yllätyksenä. Valitettavan usein yritykset hankkivat oikeudellista apua verotarkastuksiin vasta siinä vaiheessa, kun alustava verotarkastuskertomus jo saapuu postista. Usein tässä vaiheessa korjaamatonta vahinkoa on jo päässyt syntymään. Arvonlisäverolainsäädännön tulkinnallisuus, veronsaajien aggressiiviset pyrkimykset, sekä verotarkastusprosessin hitaus, yhdessä uusien oma-aloittesten verojen sanktiosäännösten kanssa aiheuttavat sen, että ainakin suuryritysten osalta sisäinen arvonlisäverotarkastus tulisi suorittaa välittömästi, kun tieto tulevasta verotarkastuksesta saadaan. Tällöin selvät virheet voidaan korjata huomattavasti pienemmillä sanktioilla.

Älä jää odottamaan verotarkastuskertomusta

Arvonlisäverotus on vero-oikeudenalanakin aivan oma taitolajinsa. Veroasiantuntijuus ei valitettavasti useinkaan tarkoita arvonlisäveroasiantuntijuutta, eikä kokeneinkaan kirjanpitäjä useimmiten ole verotarkastuksessa paras rajapinta yrityksen ja verotarkastajien välillä. Ei ainakaan yrityksen kannalta. Ulkopuolisen oikeudellisen avun käyttäminen näissä erityistilanteissa ei ole häpeä, eikä tarkoita, että yrityksen toiminnassa olisi jotakin salattavaa. Verotus on vallankäyttöä ja kuten kaikissa oikeudellista puolustusta vaativissa tilanteissa, pätevää apua kannattaa hankkia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa prosessia. Syytön tarvitsee puolustajaa usein kipeämmin kuin syyllinen. Mitä suuremmasta verointressistä on kyse, sitä varmemmin myös Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö pyrkii vaikuttamaan asioihin ja sitä tulkinnallisemmaksi ne tahtovat muodostua. Luotettava kumppani takaa sekä mielenrauhan että nopeasti ja laadukkaasti sujuvan verotarkastuksen.